maanantai 26. syyskuuta 2011

Dance your ass off

Lauantaina Livillä alkanut Tanssi peppu pieneksi-laihdutusrealitykilpailu, englanninkieliseltä nimeltään osuvampi Dance Your Ass Off, oli aivan mainiota katsottavaa. Tanssikilpailuun hakeneiden koetanssit olivat hauskoja ja viihdyttäviä, ei vain osallistujien itseironian takia, vaan tanssista nauttiminen välittyi niin selvästi kotiin asti. Monilla hakijoilla tuli kuitenkin kyynel silmään heidän kertoessaan, mitä haittaa läskinä olemisesta on ollut ja miksi he haluaisivat laihduttaa. Jokaisen heistä olisi halunnut pääsevän ohjelmaan laihduttamaan tanssimalla kilojaan pois. Tanssimalla toteutettu laihdutusohjelma on siitäkin hyvä, että siinä ei lasketa pelkästään kiloja eikä tehdä liikunnasta hampaat irvessä tehtävää ikävää suoritusta, vaan kilot tippunee lähes itsestään tanssin tiimellyksessä ja osallistujia motivoinee se, että tanssiminen tuntuu helpommalta hoikempana. Ohjelman juontajaksi valittu Marissa Janet Winokur on itse tanssija, mutta myös ylipainoinen, mikä sinänsä on outoa koska kyseessä on laihdutusohjelma. Mutta säteilevä ja karismaattinen juontaja tuntui olevan tyytyväinen itseensä ja kantavansa kilonsa ylpeydellä, joten mikäs siinä sitten. Tuomarit vaikuttivat huippupäteviltä ja sen lisäksi mukavilta ja kannustavilta, joten iloa ja viihdettä luulisi olevan luvassa tulevissa ohjelmissa.


Toinen syksyn must-katsottava tanssireality on tietysti Tanssii tähtien kanssa, jossa taas kerran nähtäneen loistetta ja säihkettä, upeita suorituksia ja myös liikutuksen kyyneliä. Tähtioppilaat, vaikka julkkiksia ovatkin, jäävät kyllä selvästi loisto-opettajiensa varjoon, mutta osa mielenkiintoa onkin, pystyykö opettaja tuomaan tanssijan esiin kenestä tahansa pökkelöstä. Tosin pökkelöitä ei tällä kaudella kovin monia ole, pökkelö ja Viivi Pumpanen esim. hädintuskin mahtuvat samaan lauseeseenkaan. Ohjelmassa kulissien takaisia harjoituksia, tanssijoiden harjoitusvaatetyyliä ja opettajien ja oppilaiden kemiaa on kivointa seurata ja itse tanssia tulee joskus seurattua vain puolella silmällä.

Jenkkien Dances With Stars on myös päässyt alkuunsa tämän syksyn osalta ja se ylittää tietysti niin tanssien vaikeuden ja näyttävyyden kuin musiikinkin osalta suomalaisen version. Kotikutoisempi suomalainen versio on silti ihan tarpeeksi upeaa ja ihastusta herättävää katsottavaa tällaiselle tavalliselle tanssia osaamattomalle katsojalle. 


 Tanssijoilla (naispuolisilla ainakin) on kyllä mihin tahansa urheilulajiin verrattuna ehdottomasti kauneimmat vartalot ja lisänä vielä se, miten hienosti sitä vartaloa osataan tanssiessa käyttää. Itsellekin tulee hinku päästä tanssitunneille näitä ohjelmia seuratessa. Tanssitunneille pääsystä haaveillessa näistä ohjelmista voi saada inspiraatiota ja uusia liikeideoita syksyn jumppien lattiasarjoihin.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Avaimet pysyvään painonhallintaan

1. Tunne itsesi.

Kun tunnet kehosi ja tiedät, miten se mihinkin reagoi, voit helpommin vastata oikeilla tavoilla sen tarpeisiin. Esim. liika huonojen hiilihydraattien tai suolan saanti turvottaa ja tuo huonon olon kehoon; kun opit välttämään niitä, kehosi voi paremmin. Toinen hyvä esimerkki on liian vähäinen kuidun saanti, josta seuraa ummetusta; miksi haluaisit turvonneen, mahakipuisen ja ilmavaivaisen olon, kun siitä ei seuraa mitään hyvää kehollesi? Esimerkit liittyivät syömiseen, mutta paras tapa oppia kuuntelemaan omaa kehoa on liikkuminen. Siinä pääsee kuulostelemaan, miltä mikäkin liike, oli se sitten tanssi-, tai venytys- tai painonnostoliike, kehossa tuntuu ja sen myötä kehoaan oppii kuuntelemaan muissakin tilanteissa, esim. syödessä. Kehon kuuntelun opetteluun käy mikä tahansa liikunta ja mitä monipuolisemmin liikkuu, sitä herkemmin oppii kuuntelemaan ja ymmärtämään kehoaan. Ei siis pelkkää pilatesta tai joogaa, vaan kävelystä vuorikiipeilyyn ja kaikkea siltä väliltä!

2. Säilytä tasapaino.

Se on yksinkertaista: sopivassa suhteessa aikaa perheelle, työlle, vapaa-ajalle, harrastuksille, unelle ja oikeanlaiselle ravinnolle. Jos jollekin näistä jää liian vähän aikaa tai syöt liikaa herkkuja terveelliseen ruokaan nähden tai nukut liikaa tai liian vähän, kehon ja mielen tasapaino järkkyy ja painonnousu (tai -lasku joillain onnekkaammilla) uhkaa.

3. Vältä stressiä.

Edelliseen liittyen, eli kun on tasapaino kaikkien elämänalueiden kesken, on helpompi välttää stressaaminen. Stressihormonit, joista yksi merkittävimmistä on kortisoli, häiritsevät insuliinin ja leptiinin toimintaa, jotka puolestaan ovat "nälkähormoneja" ja säätelevät ruoanottoa. Kortisolin vaikutuksesta kilot kertyvät helpoiten vyötärölle ja rasva pakkautuu vatsaonteloon, joka taas on merkittävä uhka terveydelle lisäten aikuistyypin diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Stressatessa lääkitset hermostumista syömällä mielihyvää tuovia ruoka-aineita, suklaata ja karkkia ja pullaa, ja unohdat liikkua tai et löydä aikaa liikunnalle. Siitä seuraa entistä huonompi olo ja myös unenlaatu heikkenee, jolloin väsyneenä olet ärtyisämpi ja stressaat entistä enemmän ja syöt epäterveemmin ja kierre on valmis. Jokainen kärsii stressistä varmasti jossain vaiheessa elämäänsä, mutta kun opit hallitsemaan sitä ja itseäsi kuuntelemalla tiedät, miten saat stressiä vähennettyä ja omaa hyvää oloa lisättyä. Stressinhallinta pitäisi sisällyttää viimeistään lukiossa ellei aiemminkin terveystiedon opetukseen, niin voitaisiin säästyä monelta liikakilolta ja masennusoireilta työelämän aikana!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Ulkonäköpaineita? E-hei..

Yhteen jumppapaikoista, joissa ohjaan, ilmestyi tänä syksynä ohjaajan lava. Tällaiselle ujolle ja lievästi esiintymiskammoiselle se toimi ramppikuumetta lisäävänä... En pidä jumpan ohjaamista sinänsä esiintymisenä, mutta esillähän siinä joutuu olemaan. Huippuohjaajat ovat toki asia erikseen, jotkut todellisia esiintyviä staroja, mutta tavisohjaajan ollessa kyseessä ei kyse mielestäni ole esityksestä, vaan perimmäiseltä tarkoitukseltaan asiakkaan liikkumaan saamisesta. Lavan olemassaolo kuitenkin  korostaa esiintymistä. Lavalla "esiintyessäni" olen myös huomannut sen korostavan isoa takapuolta, hyllyviä reisiä, lepattavia alleja suurentuneista ja töhnän täyttämistä ihohuokosista puhumattakaan! Huonona päivänä siis omat epävarmuudet ja vartalon ongelmakohdat nousevat mittaamattomiin määreisiin ja itsekritiikki on armotonta. Ilman lavaa, asiakkaiden kanssa samalla tasolla ohjatessa tämä "ongelma" ei tuntunut niin suurelta, kun itsekin sai fyysisesti sulautua ihmisjoukkoon. Lavalla ollessa tuntee olevansa enemmän katseiden, arvioinnin ja arvostelun kohteena. Asiaa ei helpota asiakkaiden negatiivinen palaute lavarakennelmasta. Silloin tuntee itsensä vielä nolommaksi lavalle kiivetessä. Tätä asiaa märehtiessäni olen kiinnittänyt huomiota myös ohjaajakollegoideni laittautumiseen ennen tunteja ja toden totta, useimmilla on huolellinen meikki tehtynä, hiukset kivasti laitettuna ja hileinen toppi päällä ohjaamaan tai asiakastapaamiseen mennessä. Jotkut vielä meikkaavat lisää juuri ennen tunnin alkua. Ulkonäkökeskeisen alan ollessa kyseessä se ei mikään ihme tietysti olekaan, mutta harvoin tai itseasiassa en ole koskaan kuullut puhuttavan jumppaohjaajien ulkonäköpaineista. Esilläolo vaatii tietysti jonkin verran itsevarmuutta eikä itsevarmuuteen liity omien epävarmuuksien tai heikkouksien näyttäminen. Luulen myös, että mitä kauemmas kaupungista mennään, sitä vähemmän ulkonäöllä on liikkuessa merkitystä jumppaaville asiakkaille tai ohjaajalle itselleen. Vai onko sittenkään?

Omaan perusluonteeseeni on pikkutytöstä lähtien kuulunut arkuus ja epävarmuus. Liikunnan harrastamisen myötä itsetuntoni on parantunut huomattavasti, mitä pidänkin yhtenä liikkumisen ehdottomasti parhaista psyykeen vaikuttavista puolista. Joskus kuitenkin epävarmuus nostaa rumaa päätään ja varsinkin katseiden kohteena ollessa alkaa itsekin tarkkailla yksityiskohtaisemmin itseään. Ulkonäköpaineita siis on, mutta onneksi liikunta saa olon tuntumaan paremmalta ja paikat vähemmän höllyviltä. Myös iän karttuminen ja etenkin lapsen saaminen on vaikuttanut niin, että terveyden ja hyvän olon arvostaminen menee ulkonäön edelle: aikaisemmin piti olla täydellinen vartalo, nykyään tärkeintä on terve ja sopusuhtainen (ja myönnettäköön, sopivan kiinteä) vartalo.

Omia ulkonäköön liittyviä epävarmuuksiani ohjatessa ovat:

-hiukset huonosti (ja nehän ovat aina hikoillessa huonosti)
-naama (pohjaton epävarmuuden lähde, jos sitä lähtee miettimään)
-(naamaankin liittyen) ilmeet: hymyilläkö enemmän vai vähemmän ja näyttääkö ilmeet esim. pumppitankoa vääntäessä muuten vaan tyhmiltä...
-reidet/peppu (tuli taas herkuteltua viikonloppuna...)
-viimeisimpänä käsivarret, jotka näyttävät välillä liikaa ja välillä liian vähän treenatuilta...


Joskus tuntuu ohjaamaan mennessä tältä...

...kun pitäisi näyttää tältä...
Jos oikein alkaa miettimään, niin listaa voisi varmasti jatkaakin, mutta onneksi liikkumaan päästessä ulkoiset asiat haihtuvat yleensä mielestä. Hyvää musaa päälle ja liikkumaan, sillä se olo paranee ja itsevarmuus lisääntyy! Huumoria unohtamatta :).



keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kritiikin ilmapiiri

Kiireet alkoivatkin sitten heti, kun pääsin huokailemasta miten ihanan rauhallisesti syksy on lähtenyt käyntiin. Viime viikot ovat olleet aikamoista kahden työpaikan välillä lentämistä ja stressiäkin on ollut vaihtelevasti niiden vaatimuksiin vastatessa. Perhe on jäänyt liian vähälle huomiolle ja koti huonolle pidolle. Näppylöitä on noussut ihoon ja ohjaamaanhan on tietysti mentävä, vaikka olisi naama näppylöillä. Tosin asiakkaat niitä tuskin huomaavat keskittyessään omien heikkouksiensa, turvotustensa ja näppylöidensä tuskailuun. Ihmettelin mielessäni tässä eräälläkin tunnilla, miten tunnelma salissa oli kriittisyydestä tukahduttava, ja ensin tietysti mietin, että mitä nyt tein tai sanoin väärin. Sitten ymmärsin, että tunnelma on tiheänään asiakkaiden ITSEkritiikkiä: peilistä näkyy oma harmaa ja hymytön naama ja vartalon muhkurat kireissä jumppavaatteissa. Sateinen, betoninharmaa sää ei tietysti sekään paranna mielialaa. Ystävän henkinen tsemppaaminen alakulon iskiessä on yleensä helppoa, mutta jumppasalillisen töiden, elämän ja syksyisen sään väsyttämien naisten piristäminen on melko haastavaa ja tekee ohjaamisesta raskasta. Aina toivon, että asiakkaat saisivat iloa ja nautintoa ja virkeyttä liikunnasta, mutta harmittavaa on, ettei se läheskään joka kerta välity ohjaajalle tunnin aikana. Ohjaaja näkee vain ne totiset ilmeet ja itsensä kurittamista odottavat asiakkaat ja voi vain toivoa, että pukuhuoneessa tai viimeistään kotona treenin jälkeen on rentoutunutta ja virkeää, henkisesti paremmin voivaa porukkaa.

Allaolevalla kappaleella olen yrittänyt viestittää asiakkaille, että he ovat kauniita ja ihania sellaisenaan eivätkä antaisi kenenkään lannistaa itseään. Itsekin ohjaajana, työelämässä ja muualla saan tästä hyvän tsemppifiiliksen päälle!


Iloa ja hyvää virettä syksyyn!