Fit-lehdessä 3/2011 Suomen luultavasti näkyvin fitness-persoona, vuosikymmeniä alalla ohjaajana ja kouluttajana toiminut Tiina Ranin kritisoi otsikon mukaisesti nykyistä jumppakulttuuria. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että ohjaajan tehtävä ei ole viihdyttää asiakkaita ja on hyvä, että joku uskaltaa sanoa sen ääneen. Itsekin uusia jumppaohjelmia suunnitellessa tuskailen usein, miten saisin liikkeistä ja jumppatunneista tehtyä elämyksellisen kokonaisuuden asiakkaille. Asiakkaat eivät nimittäin aina tunnu hakevan tunneilta pelkästään hyvää oloa ja parempaa kuntoa, vaan juurikin viihteellistä elämystä. Varsinkin zumban tultua pelkäsin, ettei tavallinen jumppa enää riitä asiakkaille. Onneksi näyttää kuitenkin siltä, että perinteistä, tehokasta ja monipuolista aerobista kestävyyttä ja lihaskuntoa kohottavaa jumppaa tarvitaan. Eikä senkään tarvitse olla tylsää. Mutta palatakseni takaisin asiakkaiden viihdyttämiseen: joskus olen miettinyt etukäteen, mitä hauskaa sanoisin tunnilla asiakkaille tunnelman keventämiseksi ja viihtyvyyden lisäämiseksi. Saatuani joko väsyneet naurahdukset vitseilleni tai jopa vain jäätävän hiljaisuuden, olen päättänyt etten enää yritä väkisin naurattaa ja viihdyttää asiakkaita, koska selvästikään asiakkaat eivät ole tulleet minun vitsieni takia tunneille :). Huumoria voi olla ilman väkinäisiä vitsejäkin ja hauskinta on yleensä spontaani vitsailu. Vitsailua tärkeämpää on kuitenkin yleinen hyvä ja motivoiva ilmapiiri.
Uusimmassa K&F-lehdessä 2/2011 taas oli juttu eräästä uudesta kuntokeskusketjusta, jossa on virtuaalijumppia tarjolla. Virtuaalisuuteen liittyy mielestäni jonkinlainen vuorovaikutteisuus. Lehdessä kuitenkin kerrottiin, että tunti on etukäteen videoitu. Edelliseen viihdyttämisasiaan liittyen tulikin mieleen, että jaksavatko asiakkaat katsella samaa videota kuinka monta kertaa jumpatessaan. Se ei ainakaan kuulosta kovinkaan viihdyttävältä. Lisäksi tuli mieleen liikunnan turvallisuus. Ohjaajan yksi tehtävä on valvoa, että asiakkaat tekevät liikkeet oikein eivätkä vahingoita itseään liikkeitä tehdessään. Miten tämä on otettu huomioon videotunneilla? Entä jos sattuu tapaturma, asiakkaan nilkka nyrjähtää tai tulee huono olo? Muut asiakkaatko antavat ensiapua? Ja vielä tunnin tehokkuus, riittääkö videon välityksellä annettu kannustus auttamaan asiakkaat parhaimpaan suoritukseensa?
Uusimmassa K&F-lehdessä 2/2011 taas oli juttu eräästä uudesta kuntokeskusketjusta, jossa on virtuaalijumppia tarjolla. Virtuaalisuuteen liittyy mielestäni jonkinlainen vuorovaikutteisuus. Lehdessä kuitenkin kerrottiin, että tunti on etukäteen videoitu. Edelliseen viihdyttämisasiaan liittyen tulikin mieleen, että jaksavatko asiakkaat katsella samaa videota kuinka monta kertaa jumpatessaan. Se ei ainakaan kuulosta kovinkaan viihdyttävältä. Lisäksi tuli mieleen liikunnan turvallisuus. Ohjaajan yksi tehtävä on valvoa, että asiakkaat tekevät liikkeet oikein eivätkä vahingoita itseään liikkeitä tehdessään. Miten tämä on otettu huomioon videotunneilla? Entä jos sattuu tapaturma, asiakkaan nilkka nyrjähtää tai tulee huono olo? Muut asiakkaatko antavat ensiapua? Ja vielä tunnin tehokkuus, riittääkö videon välityksellä annettu kannustus auttamaan asiakkaat parhaimpaan suoritukseensa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti