torstai 28. heinäkuuta 2011

10 vinkkiä keveään kesäoloon

Muutama lomakilo ei haittaa eikä juuri näy, jos on jo ennestään sopivan hoikka vartalo. Jos kesäkilot kuitenkin häiritsevät, kannattaa painonhallinta aloittaa jo nyt, eikä vasta syksyllä. Niin ehdit vielä ottaa loppukesästä kaiken irti hyvällä mielellä ja keveämmällä olemuksella, tarvitsematta murehtia kiristävistä vaatteista ja hyllyvistä paikoista.


1. Liiku ja nauti! Ota ilo irti siitä, että lomalla kerrankin on aikaa liikkua! Höylää kuntosalikorttia ahkerasti ja käytä salipalveluja monipuolisesti hyödyksesi. Venyttele auringossa lämmenneitä lihaksia, joogaa nurmikolla ja anna kesäsateen virvoittaa juoksulenkillä. Pyöräile kaupungille tai tee koko päivän retki toiseen kaupunkiin. Kaiva pölyyntyneet rullaluistimet kaapista tai melo, ui, mitä vaan haluat!

2. Grillaa! Grilliruoan ei tarvitse olla raskasta ja rasvaista. Unohda makkara ja grillaa kunnon pihviä, kanaa tai kalaa, joista saat hyvälaatuista proteiinia. Kaveriksi puoli lautasellista salaattia ja grillattuja kasviksia sekä pari pientä keitettyä uutta perunaa, nam!

3. Herkuttele hedelmillä ja marjoilla! Jälkiruoaksi tuoreita mansikoita paljaaltaan tai pienen jätskisiivun kanssa tai raikasta melonia makeannälkään.

4. Jätä pois kastike! Kastikkeista tulee vain hetkellinen maku suuhun ja niin pieneen nautintoon nähden ylenmäärin täysin turhia kaloreita. Totuttele syömään salaatit ilman kastikkeita tai sitruunalla/limellä maustettuna tai pienellä määrällä öljypohjaista kastiketta. Huom. Pieni määrä ei ole puoli desiä, vaan 1-2 tl.

5. Juo paljon! "Väärä nälkä" johtuu usein janon tunteesta. Kun huolehdit riittävästä (mutta ei liioitellusta) nesteytyksestä, et napostele "väärään nälkään", vaan syöt kunnon ruokaa oikean nälän tullen. Suosi juomana ensisijaisesti vettä, mutta myös rasvaton maito, laimea mehu, kivennäisvesi käy. Elimistö saa tarvitsemaansa nestettä ja olo virkistyy, vatsa täyttyy ja "väärä nälkä" ja turha napostelu poistuu.

6. Paras jälkiruoka on... purkka! Purkan makuja löytyy jokaiseen makuun ja sillä saa ruoan jälkeisen hetkellisen makeanhimon sammumaan parilla puraisulla!

7. Säilytä säännöllinen ruokarytmi! Syö säännöllisesti, mieluummin usein vähemmän kerrallaan kuin harvoin napa paukkuen. Yksi lautasellinen ruokaa riittää, santsaamalla santsaat vain täytettä elimistön vararavintokerroksiin. Mahaa ei tarvitse ahtaa täyteen, kun tietää seuraavan ruokailuajan olevan parin-kolmen tunnin päässä.

8. Keksi puuhaa, älä ajattele ruokaa! Ajatusten pyöriessä ruoan ympärillä tulee usein syötyäkin enemmän. Pitäessäsi itsesi toimeliaana kulutat samalla ylimääräistä energiaa, saat asioita aikaan eikä ole tarvetta potea huonoa omaatuntoa liikasyömisistä. Jos et keksi mitään tekemistä, ota päiväunet! Nukkuessa et ainakaan tule tankanneeksi ylimääräisiä, tarpeettomia kaloreita ja makoisien päiväunien jälkeen ei tee enää mieli edes rasvaisia ja sokerisia kaloripommeja.

9. Ryhdistäydy! En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan hyvää ryhtiä huonon näköiseksi. Päinvastoin, hyvä ryhti näyttää hyvältä, antaa muille itsevarman vaikutelman ja samalla pidentää ja hoikentaa sekunnissa!

10. Hymyile :) Se jos mikä kaunistaa ja saa olon tuntumaan ja näyttämään keveältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti