sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kesäiholle


Lomaa odotellessa väsyneelle ja stressaantuneelle iholle täydellinen apu on Biothermin Skin-Ergetic-kasvovoide. Sen lupaus poistaa väsymyksen merkkejä iholta todellakin pitää paikkansa: otsarypyt silottuivat ja iho hehkui, vielä illalla jumppatuntien jälkeenkin! Lisäksi se paljastui hyvin riittoisaksi, puolet pienempi määrä riittää tavalliseen kosteusvoiteeseen verrattuna. Voide levittyy kuin silkki, imeytyen nopeasti jättämättä "raitoja" iholle. Iho jää mattapintaiseksi ja meikki levittyy paakkuuntumatta päälle. Olin himoinnut tätä voidetta jo pidempään, mutta kallis hinta esti ostamasta. Riittoisuuden takia voin kuitenkin suositella ohuemmallekin kukkarolle! Voiteen tuoksusta saa energiapiikin uuteen päivään ja iho kestää väsymättä viimeiset päivät ennen lomaa. Ainoa puute on aurinkosuojan puuttuminen, jonka vuoksi se sopiikin nimenomaan työpäiväkäyttöön paremmin kuin lomapäiviin.

NatuVive Papaya Smooth-vartalovoide on apteekin tuote, joka on hyvä kosteusvoide koko vartalolle. Iho jää sileän, pehmeän  ja hyvin kosteutetun tuntuiseksi. Papaijan tuoksu sopii kesään ja on sen verran voimakas, ettei hajuvettä tee mieli laittaa päälle. Kiinteyttäviä ominaisuuksia tässä tuotteessa ei ole, jonka vuoksi olen käyttänyt Nivean Q10-kiinteyttävää vartalovoidetta reisi-vatsa-pakara-alueelle. Tämä lähikaupan peruskelpo vartalovoide on hinta-laatusuhteeltaan hyvä sopien rasvojen suurlotraajalle. Tuote lupaa kiinteyttää ihoa kahden viikon käytön jälkeen, ja hieman kiinteämmältä se tuntuukin. Kiinteyttävien tuotteiden kohdalla pitää vain muistaa, että ne saattavat kiinteyttää ihoa, mutta tuotteeseen, joka kiinteyttäisi myös vartaloa, en ole vielä törmännyt :). Hyviä selluliittivoiteita yms. on toki markkinoilla, mutta paras apu on ennaltaehkäisy liikunnan avulla, ja jo muodostuneeseenkin selluliittiin liikunta auttaa parhaiten! Tästä tulossa vinkkejä myöhemmin lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti